maanantai 4. tammikuuta 2021

Uusi vuosi ja uusi alku

 Blogi on viettänyt pitkään hiljaiseloa kun mitään kirjoitettavaa ei oikeastaan ole ollut. Edellinen postaus taisi olla lokakuun lopulta ja silloinkin oli lähinnä rocotojen myynti-ilmoitus pääosassa. Pitkään olen myös miettinyt blogin jatkoa kun motivaatio kirjoittamiseenkin on ollut vähissä. Tuskin tätä blogia näillä näkymin poistankaan vaikka asiaa olisikin harvakseltaan. Sitten asiaan ja viljelyksiin vuonna 2021.

Tulevasta kaudesta tulee joka tapauksessa hyvinkin poikkeuksellinen ja jonkinlainen välivuosi olisi nyt tavoitteena. Yleensä pääpaino kasvatuksissa on ollut aina rocotoissa, mutta nyt niitä tulee vain muutama kasvi tulevalle kaudelle. Jos nyt vihdoinkin olisi aikaa muuhunkin kuin lukemattomien kasvien hoitamiseen ja kymmenien kilojen sadonkorjuuseen loppukesästä alkaen, vanhaa satoakin on valtavasti säilöttynä sekä tuoreena pakastimessa, joten rocotoista ei varmasti tule puutetta vaikka taukoa olisi useampikin vuosi.

Cumari Rondonia Yellow
                                                
Ensi kaudella pääpaino chileissä on ensimmäistä kertaa villilajeissa. Ensimmäisiä villichilien siemeniä aloin idättämään jo syyskuussa ja erittäin huonolla menestyksellä. Esittelen näitä chililajeja sitä mukaa kun niitä on kasvamassa. 

Cumari Rondonia Yellow on Capsicum Praetermissum -lajiin kuuluva brasilialainen villichili. Pratermissumin siemenet ovat yleensä vaaleita vaikka tummiakin on olemassa. C.praetermissumia kutsutaan Brasiliassa usein Cumariksi. Tämä Cumari on kotoisin Rondónian maakunnasta Brasilian länsipuolelta Bolivian rajalta. Hedelmän värin pitäisi olla keltainen eli tästä tämä Cumari Rondonia Yellow on saanut nimensä, idätyksessä on tällä hetkellä myös Rondonian punainen versio, siemenet sain paikalliselta kasvattajalta alkusyksyllä. 

Pääpaino villichilien kasvatuksessa tulee olemaan Meksikolaisissa heirloom-lajikkeissa. Kaikkiaan sain noin kymmenen lajikkeen siemenet, joista puolet meni idätykseen vuoden ensimmäisenä päivänä. Nämä Meksikolaiset villichilit ovat kaikki perinnelajikkeita joita maassa vielä vaalitaan, nyt sain niitä sitten myös Suomeen kasvatettavaksi.

C.annuum var. glabriusculum

Salaatti Danstar pääsi nyt myös kasvatukseen vesiviljelyyn kun kasvilamput ovat syttyneet chilien vuoksi. 

9 kommenttia:

  1. Hei! Kiva kun edelleen jatkat blogia. Täältä on ollut hyvä kaivella chilinkasvatusvinkkejä ja ennen muuta inspiraatiota :) Kiitos myös siemenistä! Yhtä ainoaa Manzanon siementä lukuunottamatta kaikki itivät ja taimet kasvavat hyvin. Huomaa, että panostat siementen keräämiseen. Yksi vähän spesifimpi kysymys, miten lannoitat pikkutaimia nyt kun Nutriforten starttia ei enää saa? Vai onko sulla varastoa jäljellä? Löysin erään blogiisi tulleen kommentin, jossa kerrottiin Nutriforten Havu&rhodolannoitteen olevan samaa tavaraa ja sitä onnistuin vielä löytämään parin kaupan varastosta. Googlaillessa ei oikein tullut vastaan lannoitteita, joissa fosforipitoisuus olisi ollut yhtään vastaava kuin Nutrifortella. Tokikaan näiden erikoisjuurilannoitteiden sisältöjä ei juuri (heh) kerrota. Hyvää villichilivuotta sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja hyvää chilivuotta myös sinulle. Nutriforten starttilannoitetta ei tosiaan ole enää saanut pariin vuoteen ja itselläni sitä on vielä jäljellä kun sitä annostellaan niin vähän eli se on nytkin käytössä. Sain joskus VP-Luxilta Vitalink Plantstart juuristolannoitetta jota myös annostellaan vain taimikasvatuksen alussa ja silloin tein vertailunkin Vitalinkin ja Nutrifoten välillä, mitään merkittävää eroa en näiden ravinteiden välillä muistaakseni löytänyt. Tällä hetkellä VP-Luxilla tuota ei taida olla tosin valikoimmissa mutta ehkä sitä saisi jostain muualta. Tuosta havu&rodo lannoitteesta en osaa sanoa mitään kun en ole koskaan käyttänyt

      Poista
  2. Miten saat EU:n ulkopuolelta siemeniä Suomeen? Onko siementen terveystodistus mukana kun tulli ei ole takavarikoinut?
    Itsellä jäivät tulliin Australiasta tilatut siemenet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne maailmalta liikkuu Suomeen asti. Australia on varmaan kaikkein hankalin paikka ja sieltä en lähtisi tilaamaan.

      Poista
  3. No johan on markkinat! Mestari tekee Bluesmanit ja pitää välivuoden. Ymmärrän homman täysin itselläni 12.chilivuoden alkaessa. Voi vähän relata tekemällä jotain muutakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä pakko vetää välillä henkeä kun yli 10 vuotta tätä on tehnyt jatkuvalla syötöllä ja aikaa kun on edeleen hyvin rajoitetusti kun työt painaa päälle. Tänä vuonna vain 5 rocotoa ja muutama muu, villeistä ne jotka suostuu itämään eli en kasvata paljon mitään.

      Poista
  4. Terve, tulenpa tänne vielä kysymään, kun tunnet näiden Perun rocotojen sielunelämän niin hyvin. Alun mukavan kasvun jälkeen yksi ja toinen näistä ovat alkaneet kellastaa alimpia kasvulehtiä, joko kärjestä (esim. Machu Picchu) tai verkkomaisesti koko lehden. Kun siirsin näitä isompiin purkkeihin, juuristot olivat terveitä ja vahvoja, eikä tuo kellastuminen näytä näitä tappavan. Annoin alkuun fosforipitoista lannoitetta ja nyt Puutarhan kesää vastaavaa kastelulannoitetta, mutta en joka kastelukerralla. Lämpöä on ikkunalla n. 18-25 C, yhdessä kohtaa lipsahti päiväksi +30. Lisävaloa on. Mietin onko lannoituksessa joku pielessä tai voiko kasvualustaan esim. kertyä liikaa kaliumia tms. Arvailuahan tämä on ilman mittareita ja systeemejä, mutta kaikki valistuneet arvaukset ovat tervetulleita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi, vaikea vastata varsinkin kun ei näe kasveja. Ensimmäiseksi tulee minulla mieleen liikakastelu, jos se on poissuljettu niin sitten mahdollisesti kasvualustassa on jotain vialla eikä ravinteet imeydy kasveihin oikein, hyvät chileille sopivat lannoitteet olet valinnut joten en lähtisi niistä vikaa hakemaan.

      Poista
  5. Hauska löytää toinenkin chileihin ja sitruuksiin hurahtanut. Vanhat chilit on minulla hiljalleen siirtynyt perintönä pojalle, vain muutama vanha mahtuu kulkemaan vielä sitrusten rinnalla. Ihanaisen sitruunainen arki kertoo sitrusten tarinaa.

    VastaaPoista