torstai 11. kesäkuuta 2015

Aitoviiniköynnös Merlot

Merlot, vitis vinifera pääsi vihdoin lopulliseen kotiinsa. Merlotin hankin aika tarkalleen vuosi sitten ja istutin sen silloin termoruukkuun. Jo silloin oli mielessä istuttaa se Euro-Serren Tropic -kasvihuoneeseen jota ei vielä ollut edes hankittu, mutta vakavasti harkinnassa. Merlot selvisi hyvin talvetuksesta viileässä ja pimeässä autotallissa, helmi-maaliskuussa toin sen vanhaan kasvihuoneeseen jossa se on kukoistanut tähän päivään asti. Tänään sain kasvin sitten siirrettyä uuteen Tropic -kasvihuoneeseen ilman vahinkoja vaikka versoilla pituutta oli jo yli kaksi metriä.

Merlot on ainut maanvarainen kasvi uudessa huoneessa ja sitä varten huoneen perälle maahan laitettiin metrin rumpuputki huoneen pohjia rakennettaessa, sieltä se voi tarvittaessa kasvaa perustusmuurin alta ulos.

Rumpuputki naamioitiin tuonne mullan alle. Jossain vaiheessa Merlotille pitää rakentaa tippukastelujärjestelmä niin ei tarvitse huolehtia kastelusta.

Huoneen harjan uraan saa jälkikäteen asennettua pultteja joissa rengas valmiina. Köynnöksen haarat saa kätevästi sidottua huoneen kattoon.

Marjaterttuja Merlotissa ei ole kovin montaa, mutta maistiaiset noista tänä vuonna saa. Yksi marja rupeaa jo tuolla vaihtamaan väriä.

2 kommenttia:

  1. On se aikaista, kun lämpimässä kasvaa. Meillä ulkona Zilga vasta alkaa puskea lehteä. Voi olla, että se tänä vuonna ei ehdi kypsyä, mutta tähän asti on Suomen kesän pituus riittänyt.
    Aiotko leikata köynnöstäsi? Viinitiloillahan ne pidetään aika matalana ilmeisesti sadon korjuun vuoksi. Väittävät kyllä rypäleiden ja terttujen olevan isompia oikein leikatussa rungossa.
    Luulenpa, että tuo ei paljon tippukastelua kaipaa. Viiniköynnöksen juuret ovat hyvin syvällä ainakin jo toisena vuotena. Meilläkin kuivassa soraharjussa se ei ole koskaan kuivunut, vaikka ruoho ja jotkut koristekasvi ympäriltä muuttuvat ruskeaksi. Olen lukenut, että juuri tunkeutuu parin metrin syvyyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se ihan eri juttu kun sisällä saa kasvaa. Meilläkin on tuossa kasvihuoneen ulkopuolella Zilga terassin pohjoissivulla ja ihan sama tilanne kuin sinulla, vasta ensimmäiset lehdet muodostumassa. Vaikea kuvitella että satoa tulisi tänä vuonna, mutta aina on marjat täälläkin kypsyneet.
      Merlotin suhteen on tavoitteet korkealla ja tarkoitus olisi tulevaisuudessa tuota leikata ja nimenomaan leikkaamalla optimoida sadontuotto...siis jos vain osaa, syksymmällä pitää perehtyä viiniköynnöksen leikkaamiseen paremmin ja ohjeita olenkin jo saanut mm. Suomen Viininkasvatusyhdistykseltä.
      Kastelua kasvi ei varmaan tulevaisuudessa tarvitse koska juuret hakeutuu kasvaessaan erittäin syvälle, mutta ehkä juuri parina ensimmäisenä vuonna voi olla tarpeellista koska huoneessa on kuitenkin varsin kuumat oltavat kesällä, ehkä lämpimämpää vielä kuin etelän viinirinteillä.

      Poista